TYKKÄÄ KOLMAN KODOSTA FACEBOOKISSA

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kolman Koto -hanke 1. suunnittelupalaveri to 7.2.2013 klo 18.00

1. Suunnittelupalaveri 7.2.2013 klo 18.00, Kolman koulu

Suunnittelupalaverissa alamme muokkaamaan asukaslähtöistä suunnittelutyökalua.
Käsiteltäviä aiheita ovat ponttiaaliset asukasryhmät, tontti, ekologisuus sekä pohdimme mitä Kolman Koto markkinointi esitteen tulisi sisältää.

Tervetuloa mukaan!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kolman Koto -hankkeen seurantaryhmän koostumus


Kolman Koto –hankkeen seurantaryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa torstaina 24.1. Joroisten kunnanvirastolla. Seurantaryhmän tehtävänä on ohjata ja antaa asiantuntija-apua hankkeen toteutukselle.

Seurantaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Pauli Räisänen. Kunnan edustajina seurantaryhmässä ovat kunnanjohtaja Tenho Hotarinen, elinkeinoasiamies Aarre Damski sekä kunnanhallituksen 2 . varapuheenjohtaja Antero Jaakkola. Kolman kyläyhdistystä seurantaryhmässä edustavat Sirpa Leväinen ja Pauli Aholainen.
Seurantaryhmän muut jäsenet ovat Anssi Gynther Veej’jakaja ry, Henrik Hausen Järvi-Suomen kylät ry, Pekka Räinä Piällysmies ry, Ilpo Lehtinen Rajupusu Leader ry sekä Etelä-Savon ELY-keskuksen edustajina Satu Karjalainen ja Jukka Kotro.

Kolman Koto –hankkeessa kehitetään uudenlaista mallia yhteisölliseen maaseutuasumiseen. Hanke valmistelee ja luo edellytykset yhteisöllisen asuinalueen muodostumiselle Kolman kylälle.

Kolman Koto –hankkeen suunnittelupalaverit  ovat kaikille avoimia, joihin toivotaan osallistujia myös muilta kyliltä. Seuraava suunnittelupalaveri järjestetään Kolman koululla torstaina 7.2. klo 18.00.

Lisätietoja: Projektipäällikkö, Kolman Koto –hanke Markku Levänen Puh. +358 40 661 8005

perjantai 18. tammikuuta 2013

Startti-ilta Kolman kyläyhdisyksen kanssa.

Kuva: Pentti Härkönen















Kevään aikataulut lyötiin Kolmalla eilen lukkoon. Paikalla olivat Kyläyhdistyksen aktiivit ja saimme sovittua kevät kaudelle suunnittelupalaverien sisällöt ja aikataulut. Kunhan palavereihin kutsutut eriaihealueiden asiantuntijat varmistavat osanottonsa aikataulut julkaistaan myös täällä sekä Kolman kylän sivuilla.
Yhteistyöllä saamme  Kolman Koto -hankkeen vietyä hienoon päätölseen.

Kiitos osallistujille.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Joroinen kutsuu asumaan yhteisöön maaseudulle

"Jos ajatus hevostallin perustamisesta tai kanalabisneksestä polttelee mieltä, kannattaa katse siirtää kohti Joroisia. Joroisten kunta suunnittelee Kolman koulun lähistölle asuinaluetta, jonka asukkaiden toivottaisiin vetävän yhteistä hanketta, jossa yhdistyvät ekologisuus ja taajamaelämä."
 Näin aloittaa Ylen Etelä-Savon Uutiset nettisivuillaan. Lue koko juttu tästä linkistä.

Kolman kyläyhdistyksen väkeä pohtimassa Kolman Kodon kiemuroita



Kuva: Pentti Härkönen











perjantai 11. tammikuuta 2013

Etelä-Savon Radio pistäytyi jutun teossa

Mika Aro aamutuimaan jutun teossa
















Aron Mika Etelä-Savon Radiossa kävi juttuttamassa Kolman Kodon projektipäällikköä Joroisten kunnanvirastolla. Juttu tulossa eetteriin joskus ensiviikolla.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kolman Koto Joroisten Lehdessä 19.12.

Joroisten Lehti teki Kolman Koto -hankeesta jutun, joka julkaistiin lehdessä 19.12.2012.
Juttu luettavissa Joroisten Lehden sivuilta tästä linkistä.

Mikä on Kolman Koto -hanke?

Kolman Koto –hankkeessa kehitetään uudenlaista mallia yhteisölliseen maaseutuasumiseen. Hanke valmistelee ja luo edellytykset yhteisöllisen asuinalueen muodostumiselle Joroisten kunnan Kolman kylälle koulun läheisyyteen.  

Idea uudenlaisesta yhteisöllisestä asuinalueesta nousi esille Hyvä Kylä -hankkeen aikana. Tuolloin ideoitiin asuinaluetta, jossa yhdistyisivät maaseutuasumisen rauha mutta taajama-asumisen edut.

Joroinen - Kolman Koto




















Hankkeen tavoitteena selvittää ja mallintaa yhteisöllistä asuinympäristöä eli hanke sisältää käytännön toimenpiteiden suunnittelun Kolman Kodon toteuttamiseksi. Tavoitteena on luoda malli, jonka pohjalta muodostuva yhteisöllinen kylä on monistettavissa vastaavanlaiseen kylään tai asuinalueeseen Suomessa. Hankkeen lopputuotoksena valmistuu opasvihkonen yhteisöllisestä asumisesta ja ryhmärakennuttamisesta maaseudulla.


Kolman Koto yhteisöllinen asuinalue













Toteutuessaan asuinalue parantaisi Kolman kylän elinvoimaisuutta ja kehittäisi sen toimintaa.
Muutaman hehtaarin suuruinen asuinalue rakentuisi tilavista omakotitalotonteista. Asuinalueelle tulisi yhteinen kierrätys-, vesi- ja viemäri- sekä lämmitysjärjestelmä. Alueen suunnittelussa tullaan ottamaan huomioon ekologisuus ja luonnonläheisyys.

Alueelle voidaan rakentaa myös yhteistiloja kuten navetta tai talli, jossa alueen asukkaat voisivat pitää esimerkiksi kanoja tai hevosia. Tai rakennus voi olla myös harrastetila, joka voisi olla myös kyläläisten käytössä. Suunnitelmissa on, että toteuttamisessa hyödynnettäisiin ryhmärakennuttamisen mahdollisuuksia.

Kyseessä on siis vasta suunnitelma alueen toteuttamiseksi.

Tämä luo loistavan mahdollisuuden yhteisöllisestä maaseutuasumisesta kiinnostuneita päästä vaikuttamaan ja tuomaan ideoita esille asuinalueen kehittämiseksi.

Hankkeen etenemistä tullaan seuraamaan tässä blogissa ja myöhemmin avattavilla Facebook -sivuilla.
Lisäksi kirjoitukset tulevat käsittelemään yhteisöllistä asumista, ekologisuutta ja ryhmärakennuttamista.

Mikäli kiinnostus asiaan heräsi ja haluat keskustella lisää aiheesta niin voit kommentoida kirjoitusta, laittaa sähköpostia kolman.koto(a)gmail.com tai soittaa Markulle 040 661 8005.