TYKKÄÄ KOLMAN KODOSTA FACEBOOKISSA

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kansalaisista leivotaan liikennöitsijöitä

Kimppakyydeillä yritetään tehostaa joukkoliikennettä

Helsinki 16.9.2013

Kansalaisten itse tuottamilla kyydeillä joukko- ja henkilöliikenteestä voisi tehdä tehokkaampaa, ehdotetaan Liikenneviraston tilaamassa selvityksessä.

Selvityksessä esitellään kuusi tulevaisuudennäkymää. Tavoitteina on yksityisautoilun vähentäminen ja joukkoliikenteen turvaaminen maaseudulla.

Ehdotuksia kommentoi Liikenneviraston kehittämispäällikkö Juuso Kummala.

Selvityksen on tehnyt infrasektorin yritys Sito.

Turvataan joukkoliikenne

1. Yhteisöt järjestävät jäsenilleen kyytejä. Esimerkiksi kyläyhdistyksen jäsenet voivat olla sekä liikennepalveluiden tuottajia että käyttäjiä.
– Hankkeena tosi hyvä. Tulevaisuudessa suosio voi kasvaa, koska nuoret sukupolvet ovat huomattavasti yhteisöllisempiä.

2. Kannustetaan kimppakyyteihin. Kyyditsijä saisi matkasta verottajan asettaman kilometrikorvauksen eikä vain bensarahaa. Kimppakyytejä välittävää yritystä motivoitaisiin palkitsemalla pienellä osuudella jokaisesta matkasta.
– Hanke vaatisi lainsäädännön muuttamista. Pelkona on, että harmaa talous lisääntyy ja taksiliikenne muuttuu turvattomaksi.

3. Kaikki hyödynnettävissä oleva liikenne löytyy samalta nettisivulta. Kimppakyytejä välittävien sivustojen tiedot kerättäisiin samalle sivustolle joukkoliikenteen aikataulujen kanssa.
– Tämä on viranomaisen kannalta kaikkein helpoimmin toteutettavissa. Kyytien tarjonta varmasti lisääntyisi.

Vähennetään yksityisautoilua


4. Harrastusseurat järjestävät kimppakuljetuksia jäsenille taksilla tai bussilla. Vanhemmat ostavat itselleen lisää vapaa-aikaa maksamalla jaetuista kyydeistä.
– Tällaista kokeilua on tehty jo. Taksiyrittäjän, seuran ja perheen on vain neuvoteltava, kuka maksaa ja kuinka paljon.

5. Yhdellä kortilla voi maksaa kaikki matkat. Esimerkiksi paikallisbussin 30 euron kuukausikorttiin voisi lisätä 10 eurolla seutuliikennettä, 20 eurolla taksikilometrejä ja 15 eurolla mahdollisia tiemaksuja.
– Juuri noin sen pitäisi olla. Mutta mikä olisi riittävän iso taho, että pystyisi tämän tarjoamaan?

6. Kimppakyydin voi hankkia lennosta. Reaaliaikaisella kimppakyytijärjestelmällä autoilija voi poimia kyytiinsä porukkaa matkan varrelta. Suomessa toimisi parhaiten yritysten sisäisessä käytössä.
– Ongelma on siinä, että miten liiketoiminnasta saadaan järkevä bisnes palveluntarjoajalle, ilman että se kilpailee taksiliikenteen kanssa.

Lähde: STT